Seppälän kuppikivi on peruskallion kohoumaan tehty. Tasaisessa kivessä on ainakin 22 kuoppaa, joista 13 selvärajaista. Kuopat ovat halkaisijaltaan 3-5 cm.

Kuppikivet ovat yleensä matalahkoja maakiviä, joihin on tarkoituksella kaiverrettu pyöreähköpohjaisia kuoppia. Kuppikivet sijaitsevat yleensä rautakautisen asutuksen lähistöllä, usein lähellä vanhoja viljelysmaita ja kalmistoja. Myöhempi kansanperinne on liittänyt kuppikivet uhritoimituksiin, joissa kiven kuppeihin on saatettu laittaa uhreja vainajille ja haltijoille sato- ja pyyntionnen turvaamiseksi. Kuppeihin kerääntynyttä vettä on kansanperinteen mukaan voitu myös käyttää parantavassa tarkoituksessa.

Seppälän kuppikivi on Rapolan muinaisjäännösryhmän alakohde. Rapolan muinaisjäännösalueella on parin neliökilometrin alueella useita muinaisjäännöksiä: linnamäki, sen länsi- ja lounaisrinteillä yli 100 röykkiöitä, Rupakallion, Voipaalan, Hirvikallion ja Mato-mäen kalmistot, muinaispelto sekä asuinpaikkoja ja kolme kuppikiveä. Siirtymisestä esihistoriasta keskiaikaan kertoo 1500-luvun alussa rakennettu harmaakivikirkko. Rapola ja Voipaala esiintyvät kylän niminä jo 1300 -luvun kirjallisissa lähteissä. Tiloina ne tunnettiin 1500-luvulta lähtien.

Hoito-ohje 

Kohteen hoidossa korostuvat maisemanhoito, pusikoitumisen ja heinittymisen estäminen ja kohteen ympäristön siivoaminen roskista.

Lähestymisohjeet

Kohteelle pääsee Kelhinpolun ja Huittulantien välisää. Kohde näkyy Huittulantielle.

Suositukset käytöstä 

Kohde sopii hyvin omatoimiseksi retkeilykohteeksi. Se on osa Rapolan laajaa muinaisjäännösaluetta, jossa on paljon nähtävää.

Address

Our Address:

Valkeakoski Huittilantie

GPS:

61.1971559358, 24.0645220495

Telephone:

-

Email:

-

Web:

-