Blog Archives

Kangasala Sarsa Pohtio I, Pohtio II-III ja Tiilitehdas

Kangasalan Sarsan asuinpaikka on Suomen pitkäaikaisimpia asuinpaikkoja, jolla on asuttu noin 8000 vuoden ajan eli lähes koko esihistoriallisen ajan. Laajuudeltaan ja merkitykseltään se on yksi huomattavimmista muinaisjäännösalueista Pirkanmaan ja koko Suomen mittakaavassa. Sarsan asuinpaikka on ollut tunnettu vuodesta 1920. Arkeologisia kaivauksia siellä on tehty useaan otteeseen 1920–30 -luvuilla sekä 1950-1970-luvuilla. Viimeksi Museovirasto tutki aluetta 1998 ja 1999–2002 (Pohtiolampi). Sarsan muinaisjäännösalue on noin 10 ha laaja ja sieltä tunnetaan 14 esihistoriallista asuinpaikkaa. Sarsan alueen löydöissä ovat edustettuina kaikki läntisen Suomen kivikauden ja Sisä-Suomen varhaisen metallikauden vaiheet. Sarsan löytöpaikan mukaan on nimetty myös varhaismetallikautinen, tekstiilipainanteinen keramiikka.

Nuutajärven palokoppi

Urjalan Nuutajärven taajamassa sijaitseva Nuutajärven lasitehdas perustettiin vuonna 1793. Lasikylä syntyi juuri tälle paikalle Nuutajärven ympärillä kasvaneiden laajojen metsien ansiosta. Metsävarat olivat perusedellytys sille, että suunnattomat määrät polttopuuta nieleviä lasiuuneja pystyttiin käyttämään.

Lasitehtaalla oli tulipalo vuonna 1861. Todennäköisesti tuon palon jälkeen tehtaan paloturvallisuuteen kiinnitettiin entistä enemmän huomiota ja Nuutajoen rantaan, tehdasalueen laidalle rakennettiin sammutuskaluston säilyttämistä varten palokoppi.

Palokoppi on hirsirunkoinen, julkisivuiltaan laudoitettu pienikokoinen rakennus. Rakennus on olennainen osa lasitehtaan 1800-luvun rakennuskantaa. Lasitehtaan alue on yksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Palokoppi on kunnostuksen tarpeessa. Sen katto tulisi puhdistaa ja rikkoutuneet kattotiilet uusia. Myös julkisivulaudoitusta voisi maalata ja ympäristöä raivata ylimääräisestä kasvillisuudesta. Palokoppi soveltuisi mainiosti pienten tapahtumien järjestämiseen tai sinne voisi perustaa vaikkapa palonsammutuksesta kertovan museon.

Tammerkosken mittauskopit

Sijainti
Mittauskopit sijaitsevat Tampereen keskustaa halkovan Tammerkosken yläjuoksulla, kosken partaalle, sen vastakkaisilla puolin. Itäinen koppi on aivan Palatsinraitin sillan pielessä ja läntinen koppi puolestaan hieman syrjempänä Finlaysonin puistossa.

Historia ja kuvaus
Kosken yläjuoksun patorakenteet ovat peräisin 1910-1920-luvuilta, jolloin kosken vastakkaisilla puolilla toimineille Finlaysonin ja Tampellan tehtaille kummallekin rakennettiin oma vesivoimalaitos. Voimalaitosten yläpuolella sijaitsevia voimalaitoskanavia kutsutaan yläkanaviksi ja niiden yläosia puolestaan mittakanaviksi. Mittakanavat ovat molempien voimalaitosten puolella yhtä leveät, ja mittauskopit sijaitsevat niiden keskivaiheilla.

Puurakenteiset 1920-luvun mittauskopit ovat lähes identtiset. Niistä on ollut lattiassa olevan luukun kautta kulku mittauskammioihin yläkanavien alla. Kopeissa ja niiden alla olevissa kammioissa on ollut vedenvirtaaman mittauslaitteistot. Tehtaille oli tärkeää, että laitokset saisivat yhtäläisen, koskiosuuttaan vastaavan määrän vettä omalle voimalaitokselleen.

Kunnostus ja hoito
Mittauskopit ovat melko hyväkuntoiset. Tampellan puoleisen kopin helmalaudat kaipaavat uusimista ja julkisivupinnat paikoin uutta maalia. Finlaysonin puoleisen kopin sisätilaan on kertynyt tavaraa, joka pitäisi raivata pois. Lisäksi liian lähellä seinustoja kasvava puusto ja muu kasvillisuus tulisi poistaa, jotta sateen ja lumen tuoma kosteus pääsee esteettä kuivamaan.

Turtolan makasiini

Sijainti ja kuvaus
Turtolan makasiini sijaitsee Tampereen Turtolan kaupunginosassa, noin 5 kilometriä kaupungin ydinkeskustasta kaakkoon. Se on rakennettu avokalliolle, vanhan pihapiirin korkeimmalle kohdalle punatiilestä puhtaaksi muuraamalla. Vuosiluku 1911 on ikuistettu länsipäätyyn alkuperäisen pääsisäänkäynnin yläpuolelle. Oven molemmin puolin on umpeenmuuratut ikkuna-aukot. Satulakaton katteena on betonitiilet. Rakennuksen kulmissa on pilasteriaiheet ja korostetuissa päätykolmioissa kolme ikkunaa. Tyylipiirteet viittaavat klassismiin.

Länsipäädyn ovi on vaihdettu, mutta alkuperäinen paneloitu ovi komeine sepän takomine saranoineen on säilytetty makasiinissa. Itäpäätyyn on myöhemmin puhkaistu leveä oviaukko, jossa on puinen liukuovi. Ulkoseinissä on spraymaalilla tehtyjä graffiteja ja tageja, ikkunat on suojattu vesivanerilla.

Sisätila on nykyisin yhtä avointa tilaa. Puinen välipohja ja kaikki muut makasiinin aiemmasta käytöstä kertovat rakenteet on purettu, kattoon on lisätty lämmöneristeeksi villaa ja lattia on valettu betonista.

Historia
Turtola oli yksi Suur-Pirkkalan pitäjään kuuluneen Messukylän suurimmista taloista. Vanhin tilasta kertova kirjallinen maininta on vuoden 1540 maakirjassa. Kruunun ratsutilasta rustholliksi muuttunut kantatila jaettiin 1773 kahden veljeksen kesken Turtolaksi ja Turtoseksi. Tilat sijaitsivat vierekkäin, Turtola Turtosen itäpuolella.

Turtolan tilan pinta-ala oli 1930-luvun alussa 275 ha, josta puutarhaa 0,5, peltoa 47, viljeltyä laidunta 4, metsämaata 220,5 ja joutomaata 3 ha. Tila myi maitoa, viljaa, lihaa, munia, perunoita, rehuja, vihanneksia ja puutarhan tuotteita Tampereen ja Messukylän alueille.

Kun Messukylän kunta 1947 liitettiin Tampereen kaupunkiin, myytiin osa Turtolan tilan maista kaupungille. Loput tilan maista kaupunki osti 1960-luvulla. Pihapiiristä purettiin kaikki muut rakennukset paitsi tiilinen viljamakasiini. Tilan maat ovat kaupungin kehittyessä muuttuneet metsistä ja viljelyspelloista asutusta palveleviksi alueiksi ja lähivirkistysalueiksi.

Kunnostus ja hoito
Makasiinin kattorakenteet vaatisivat pikaista tarkistamista. Mikäli kantavat rakenteet ovat säilyneet hyväkuntoisena, tulisi uusia vain rikkoutuneet betonitiilet. Liian lähellä seinustoja kasvava puusto ja muu kasvillisuus tulisi poistaa, jotta sateen ja lumen tuoma kosteus pääsee esteettä kuivamaan. Tiilipintaan tehtyjä graffiteja voisi yrittää poistaa sopivalla puhdistusaineella. Sisätilat voisi siivota ja tyhjentää sinne kertyneestä tavarasta.

Käyttö
Makasiini voisi toimia kesäisin tapahtumapaikkana tai vaikkapa näyttelytilana tai taiteilijan työtilana.

Kaupin öljyvarasto

Kaupin kansanpuisto on tamperelaisten suosima ulkoilualue, mutta sinne sijoittuu myös merkittävä osa kaupungin vesihuollon historiaa. Kaupinojalle rakennettiin vedenpuhdistamo, ns. pumppuasema, ja siihen liittyvä vesitorni 1928. Kasvava kaupunki tarvitsi yhä enemmän käyttövettä, ja lisäksi tavoitteena oli veden laadun parantaminen. Rakennustöillä pyrittiin myös työllistämään kaupungin työttömiä. Pumppulaitosta on sittemmin laajennettu useaan otteeseen, ja vanha vesitorni on saanut viereensä uudemman vesisäiliön.

Kaupin öljyvarasto on vedenpuhdistamoon liittynyt pieni tiilinen varastorakennus. Se on todennäköisesti valmistunut arkkitehti Vilho Kolhon suunnittelemien mukaan 1928. Klassismia edustava rakennus liittyy tyylilisesti vanhaan vesitorniin ja pumppulaitoksen alkuperäiseen ulkoasuun. Tiilirakenteisen varaston julkisivujen sommittelu on symmetrinen, ja se on katettu saumapeltisellä aumakatolla. Rakennusta on käytetty öljyvarastona, ja se on ilmeisesti säilynyt alkuperäisessä asussaan.

Rakennuksen peruskunto on silmämääräisesti tarkastellen arvioitu hyväksi. Katon kunto pitää tutkia ja ainakin rännit korjata. Öljyvaraston lähiympäristö vaatii raivausta. Rakennus sijaitsee rinteessä, ja sen edustalta on poistettu maa-ainesta. Rakennus sijoittuu vedenpuhdistamon naapuriin, Kaupinojan uimarannalle vievän tien ja suositun ulkoilureitti “Kuntokolmosen” risteykseen.

Öljyvarasto koostuu kahdesta erillisestä tilasta ja soveltuu lähtökohtaisesti esimerkiksi varastointiin ja/tai pienten tapahtumien järjestämiseen.

 

Milavidan maakellari

Monikaan ei tiedä, että Näsinpuistossa, nykyisen Näsilinnankadun pohjoispään kohdalla on joskus ollut upea Milavida -niminen puuhuvila. Finlaysonin tehtaan patruunan Wilhelm von Nottbeckin rakennuttama huvila valmistui 1860 maa-alalle, jonka kaupunki oli 1855 vuokrannut tehtaalle nimellistä yhden ruplan vuosivuokraa vastaan.

Vanhassa Milavidassa asuivat Wilhelm von Nottbeckin lapsista eri aikoina ainakin Peter, Alexander ja Edvard sekä patruunan luotettuja miehiä. Peter von Nottbeck (1858-1899) rakennutti 1800-luvun lopulla uuden komean asuinpalatsin puuhuvilan pohjoispuolelle, Näsinkallion laelle. Palatsi sai niin ikään nimekseen Milavida, joskin se on myöhemmin tunnettu myös Näsilinnana ja Hämeen museona.

Puuhuvila siirtyi kaupungin omistukseen 1905, samalla kuin uusi Milavidakin, ja se vuokrattiin kauppias Raittiselle, jonka puoliso avasi siellä ravintolan ja täysihoitolan 1906. Ruokasalissa pidettiin kokouksia ja juhlia. Isäntä- ja palvelusväen asuntojen lisäksi talossa oli kuusi huonetta täysihoitolaisille. Täysihoitola oli hyvin suosittu: ”Siellä oli kuin maalla. Ikkunastakin saattoi mennä sisälle. Ruokaa tarjoiltiin kolme kertaa päivässä ja täysihoito maksoi 65 markkaa kuukaudelta.”

Raittisten jälkeen täysihoitolatoimintaa jatkoi 1909 Ellen Gustafsson. Heinäkuussa 1913 tulipalo vaurioitti rakennusta siinä määrin, että se purettiin. Muistona vanhasta Milavidasta on enää jäljellä vain huvilalle kuulunut maakellari Näsinkalliolle johtavan puistokäytävän varrella, Tallipihan länsipuolella.

Maakellari on todennäköisesti saman ikäinen kuin huvilakin. Sillä on koristeellinen punatiilestä muurattu sisäänkäynti. Vaikka sisäänkäynti näyttää pieneltä, itse kellaritila on suurehko tiiliholvattu maakellari, jonne ovelta laskeutuu jyrkästi kuusi korkeaa tiiliporrasta. Kellarissa on kaksi huonetta, joiden pinta-ala on yhteensä noin 35 neliötä.

Sijainti
Milavidan maakellari sijaitsee Näsinpuistossa, Tampereen keskustan luoteispuolella, Finlaysonin kaupunginosassa (I-kaupunginosa). Kellarin itäpuolella on Notbeckien talouspihana toimitut Tallipiha.

Hoito-ohjeet
Adoptoijan ensimmäisenä tehtävänä oli tyhjentää kellari vuosikymmenten aikana kertyneestä romusta. Vuosittaisia kunnostustoimia ovat mm. ympäristön siistinä pitäminen, katon puhdistus ja kellarin ovenedustan pitäminen puhtaana lumesta, jotta sulamisvedet eivät pääse valumaan sisään ja aiheuttamaan vahinkoa. Lisäksi adoptoijan tehtäviin kuuluu tarkastaa vuosittain rakennuksen kunto ja ilmoittaa mahdollisista muutoksista Pirkanmaan maakuntamuseolle.

Käyttö
Maakellaria voi yhä käyttää alkuperäisen käyttötarkoituksensa mukaisesti vihannesten, juuresten, mehujen ja hillojen säilyttämiseen tai sille voisi keksiä aivan uuden käyttötarkoituksen. Viileä kellari voisi toimia pakopaikkana kesähelteelle, hiljaisuuden kappelina tai vaikkapa pienimuotoisena galleriatilana, miksei olutkellarinakin.

Hoitosuunnitelma
Milavidan maakellarin hoitosuunnitelma 2015

Lempäälä Aimalankangas

Kivikautinen kalmisto ja asuinpaikka sekä rautakautinen asuinpaikka sijaitsevat Kirkkojärven länsirannalla pellolla ja tienpientareella. Vuoden 1931 arkeologisissa tutkimuksissa alueelta löytyi mm. vasarakirveskulttuurin (2400 – 2000 eKr.)  hauta, jonka ympärillä oli kivikehä ja hautantimina: veneenmallinen vasarakirves, työkirves ja saviastia. Muita alueelta saatuja kivikautisia löytöjä ovat saviastianpalat, kvartsi- ja pii-iskokset ja palanut luu.

Myöhemmissä arkeologisissa tutkimuksissa alueelta on löytynyt nuoremman rautakauden saviastianpaloja (v. 800-1200 jKr.), kuoppaliesi, josta löytynyt hiiltynyt puu on ajoitettu(980 – 1060 jKr.) ja mahdollinen rautakautinen polttokenttäkalmisto.Aivan muinaisjäännöksen vieressä on myös Aimalan keskiaikainen kylä.

Annikin kivikioski

Annikin kivikioski on rakennettu 1920-luvun alussa, ilmeisesti vuonna 1920. Pikkuruinen, pohjaltaan nelikulmainen kioskirakennus on muurattu lohkotuista luonnonkivistä. Kioskin luukku on eteläsivulla ja ovi länsisivulla. Aumakatto on punaiseksi maalattua saumapeltiä.

Kioskissa aloitti 1920-luvulla toimintansa Santran kioski, minkä johdosta se tunnettiin 1950-luvulle asti nimillä ”Santran kioski” ja ”Mamman kioski”. Santran kioskista kävivät lapset ostamassa salmiakkia, poltettua lakritsia, omenan paloja ja kuivattuja porkkanoita. Vaikka kioski oli pieni kooltaan, niin sinne kerrotaan mahtuneen jopa kaksitoista juomakoria. Sota-aikaan kioskissa myytiin myös saksalaista tupakkaa.

Santran jälkeen kioskimyynti jatkui eri omistajien toimesta. Viimeinen omistaja oli Antti Tammilehto, joka isännöi kioskia kaksitoista vuotta. 1980-luvulta lähtien luukut ovat olleet lukittuina, kunnes Annikin Tähti ry innostui 2000-luvulla pitämään siinä taidekioskia.

Sijainti
Annikin kivikioski sijaitsee Tampereen keskustan itäpuolella, Tammelan kaupunginosassa, Annikinkadun ja Salhojankadun kulmauksessa, tonttia pengertävän kivimuurin kulmassa. Kioskin takana on 1920 valmistuneet ja 1990 Tampereen asuntomessuille peruskorjatut siniseksi maalatut puu-Tammelan asuinrakennukset ja Salhojankadun vastakkaisella puolella ainoa Tammerkosken itäpuolella säilynyt kokonainen puukortteli, Annikin puutalokortteli.

Hoito-ohjeet
Adoptoijan tehtävänä on tarkastaa vuosittain kioskirakennuksen kunto ja ilmoittaa mahdollisista muutoksista Pirkanmaan maakuntamuseolle. Lisäksi adoptoijan tehtäviin kuuluu ympäristön siistinä pitämistä, graffitien poistoa, katon puhdistusta ja kioskin ovenedustan pitäminen puhtaana lumesta, jotta sulamisvedet eivät pääse valumaan sisään ja aiheuttamaan vahinkoa.

Käyttö
Kioskia voi käyttää vaikkapa lasten leikkipaikkana, varastona tai pienimuotoisten tapahtumien pitopaikkana, kuten taidekioskina tai runokioskina. Myös pienimuotoinen ja tilapäinen kaupallinen toiminta kukkakioskina tai ravintolapäivän kohteena sopisi hyvin.

Hoitosuunnitelma
Annikin kivikioskin hoitosuunnitelma 2015

Lappi-Käpylän puhelinkoju

Lappi-Käpylän keskuspuiston koristeellinen puhelinkoju on ilmeisesti alueen alkuperäinen yleinen puhelin, joskin se lienee aiemmin sijainnut hieman eri paikassa pientaloalueella. Lappi-Käpylän pientaloalueen ensimmäinen vaihe on rakennettu 1910-luvulla ja viimeiset talot 1950-luvulla. Koju on ilmeisesti tuotu Käpylään 1930-luvun alussa ja siinä on puhuttu monet tärkeät puhelut. Viimeistään 1960-luvulla puhelin löytyi jo lähes jokaisesta kodista, mutta yleiset puhelimet menettivät merkityksensä vasta aivan 1900-luvun lopussa matkapuhelinten yleistymisen myötä.

Tampereen ensimmäisen yleisen puhelinkojun mallin on suunnitellut kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer vuonna 1925 ja se on ollut käytössä 1930-luvun lopulle asti. Tampereella on ollut useita samanmallisia puhelinkojuja ympäri kaupunkia, esimerkiksi Keskustorilla ja Mustalahden satamassa. Tällä hetkellä Lappi-Käpylän puhelinkoju on ainoa laatuaan.

Puhelinkoju on vihreäksi maalattua metallia. Telttamallinen katto on peltiä. Pariovissa on pienet pyöreät kurkistusaukot. Seinien ylä- ja alaosat ovat avoimet. Siinä on nähtävissä selkeitä uusklassismin tyylipiirteitä, kuten seinien yläosan on kapea ristikkokoristelu ja alaosan metallipinnoitus rosetteineen. Puhelinkone on poistettu, mutta kopissa on yhä toimiva kattovalo. Kukahan maksaa sähkölaskun!

Sijainti
Tamperelaisten Käpylänä tuntema, mutta viralliselta nimeltään Lapin kaupunginosa sijaitsee Tampereen keskustan koillispuolella Näsijärven rannan tuntumassa. Pientaloalueen keskellä on kolmelta sivulta katuihin ja yhdeltä sivulta asuintontteihin rajoittuva puistoalue. Puhelinkioski on tämän keskuspuiston pohjoisreunalla, hieman sisäänvedettynä Kantotien katulinjasta.

Hoito-ohjeet
Adoptoijan tehtävänä on tarkastaa vuosittain puhelinkojun kunto ja ilmoittaa mahdollisista muutoksista tai ilkivallasta Pirkanmaan maakuntamuseolle. Lisäksi adoptoijan tehtäviin voi sopimuksen mukaan kuulua maalausta, graffitien poistoa ja ympäristön siistinä pitämistä.

Hoitosuunnitelma
Käpylän puhelinkojun hoitosuunnitelma 2015

 

Näsinpuiston laululava

Näsinpuiston sulavalinjainen pyöreä laululava on rakenteltaan avonainen, pyöreä katos. Katosta kannattelee 8 hieman yläpäästään ulospäin kallistuvaa pilaria. Lava on valettu betonista ja maalattu. Lattiatasanne ja sille johtavat askelmat on laatoitettu liuskekivillä. Lavalla on erikoinen akustiikka, pienninkin huudahdus kaikuu voimakkaasti. Vastikään kunnostettu laululava on rakennettu kaupungin toimesta ja se valmistui 1953.

Sijainti
Näsinpuisto on laaja hoidettu puistoalue Tampereen keskustan pohjoispuolella, Näsijärven rannan tuntumassa. Pyöreä laululava sijaitsee puiston keskivaiheilla, Peter von Nottbeckin 1800-luvun lopussa rakennuttaman asuinpalatsin, Milavidan lounaispuolella.

Hoito-ohjeet
Adoptoijan tehtävänä on tarkastaa vuosittain laululavan kunto ja ilmoittaa mahdollisista muutoksista Pirkanmaan maakuntamuseolle. Lisäksi adoptoijan tehtäviin voi sopimuksen mukaan kuulua maalausta, graffitien poistoa ja ympäristön siistinä pitämistä.

Käyttö
Laululavaa voisi käyttää vaikkapa kuoron, pienen tanssiryhmän, yhtyeen tai teatteriporukan harjoitus- ja esiintymispaikkana.