Kankaanpäänmäen puolustusvarustukset

You are here Etusivu  > Adoptoitavat kohteet >  Kankaanpäänmäen puolustusvarustukset
Item image

Kankaanpäänmäen puolustusvarustukset kuuluvat pääkaupunkiseudulta Virroille ja sieltä edelleen Ähtärin kautta Kuopioon ja Nurmekseen kulkevaan puolustusketjuun, jonka Venäjän armeija rakensi tai rakennutti ensimmäisen maailmansodan (v. 1914-1918) aikana suojatakseen Helsinkiä ja Pietaria saksalaisten hyökkäykseltä Pohjanlahden suunnalta. Linnoituksia ei käytetty maailmansodan aikana, mutta osaa niistä käytettiin vuoden 1918 sodassa.

Kohde sijaitsee noin puoli kilometriä Honkolan kartanon pohjoispuolella Kortejärven pohjoispäässä peltoaukeiden ympäröimänä ns. Paetun kulman alueella.

Hoito-ohjeet

Kohteen perusraivauksen ja kohteen halki kulkevan polun on tehnyt Urjalan kunta. Kohteen hoito käsittää kasvillisuuden niittoa rakenteiden päältä erityisesti piikkilankaesteiden ja esivarustusten kohdalla. Kohteen hoitoon voisi kuulua myös sen kartoittaminen.


Osoitetiedot

Osoite:
Torpparintie, Urjala

Lisätietoja

Tyyppi:
Puolustusvarustukset
Ajoitus:
Historiallinen aika, 1. maailmansota