Yleinen

Muinaissuomalaisten DNA:ta metsästämässä – seminaari Vapriikissa

Museokeskus Vapriikki järjestää lauantaina 19.1. kello 12–16 kaikille avoimen maksuttoman seminaarin, jossa kuullaan uusimpia tuloksia muinais-DNA-tutkimuksista. Miltä muinaisten ihmisten perimä näyttää verrattuna nykyiseen väestöön? Tutkimusten tuloksia esittelevät alansa huiput. Tilaisuudessa julkistetaan myös ensimmäistä kertaa Janakkalan miekkamiehen DNA:sta saatuja tuloksia.  Tervetuloa!

Viime vuosina muinais-DNA-tutkimus on harpponut suuria askeleita eteenpäin. Ensimmäiset tulokset Suomen muinaisten asukkaiden DNA:sta on julkaistu hiljakkoin. Myös Ruotsissa aihetta on tutkittu laajasti.

Suomen maaperä on varsin hapan, ja tästä syystä orgaaniset jäänteet, kuten luut eivät yleensä säily kauemmin kuin 1000–1500 vuotta. Suomalainen tutkimus keskittyykin lähinnä rautakauden ja 1800-luvun väliseen ajanjaksoon.  Tuore tutkimus muinais-DNA:sta osoittaa, että Suomeen on virrannut aikoinaan runsaasti geeniperimää Siperiasta saakka. DNA-näytteet on saatu 3 500 vuotta vanhasta hautapaikasta Kuolan niemimaalta ja 1 500 vuotta vanhasta Levänluhdan vesikalmistosta Etelä-Pohjanmaalta.

Nyt näyttää siltä, että myös Suomen kivikauden ihmisten DNA:n jäljille päästään kivikautisilta asuinpaikoilta löydetyn purupihkan avulla.

Tutkija Simo Vanhatalo kertoo Vapriikissa Janakkalan miekkamiehen arkeologisista tutkimuksista. Hautalöytö on saanut kansainvälistä huomiota ja rekonstruktio siitä on nähtävillä Vapriikin näyttelyssä Birckala 1017.

Jan Storå Tukholman yliopistosta kertoo Atlas-projektin viimeisimmistä tutkimustuloksista ja Janakkalan miekkamieheltä saadusta muinais-DNA:sta.

Päivi Onkamo ja Elina Salmela valottavat Sugrige-projektin uusimpia tuloksia. Projektin tavoitteena on saada tietoa Koillis-Euroopan muinaisista asukkaista Suomessa, Luoteis-Venäjällä ja Baltiassa.

Ulla Moilanen kertoo Valkeakosken Toppolanmäen rautakautisen haudan tutkimustuloksista, haudan luurangosta on saatu muinais-DNA:ta.

Mikael A. Manninen pohtii, kuinka muinais-DNA:ta voi saada kivikautisesta purupihkasta.

Kati Salo esittelee, miten muinais-DNA näytteitä valitaan Suomesta ja mitä muuta tietoa luista voidaan saada.

Seminaariin on vapaa pääsy ja se järjestetään Vapriikin auditoriossa, jossa on 100 paikkaa.

Ohjelma:

Klo 12. Genetiikan professori, TY Päivi Onkamo/ post doc -tutkija Elina Salmela: ”Mitä muinais-DNA kertoo suomalaisista?”

Klo 12.30 Tutkija Simo Vanhatalo: Janakkalan miekkamiehen haudan arkeologiset tutkimukset ja niiden tuloksia

Klo 13.10 Jan Storå Tukholman yliopistosta: Skandinavian esihistorialliset väestörakenteet uudessa valossa  – arkeogenetiikan mahdollisuudet ja rajoitukset.

13.55-14.10 Keskustelua

14.10-14.30 Kahvitauko

Klo 14.30. FT Kati Salo: Muinais-DNA näytteiden valintaa Suomesta ja esimerkkejä tutkimustuloksista

Klo 15. FT Mikael A. Manninen: Muinais-DNA:ta kivikautisesta purupihkasta

Klo 15.30 Tohtorikoulutettava Ulla Moilanen: Valkeakosken Toppolanmäen rautakautinen ruumishauta.

Klo 16. Keskustelua

Categories: Yleinen

Vastaa