Introduction

Vallimäen puolustusvarustukset

Vallimäen puolustusvarustukset

Urjalan Vallimäen (Kankaanpäänmäen) puolustusvarustukset kuuluvat pääkaupunkiseudulta Virroille ja sieltä edelleen Ähtärin kautta Kuopioon ja Nurmekseen kulkevaan puolustusketjuun, jonka Venäjän armeija rakensi tai rakennutti ensimmäisen maailmansodan (v. 1914-1918) aikana suojatakseen Helsinkiä ja Pietaria saksalaisten hyökkäykseltä Pohjanlahden suunnalta. Linnoituksia ei käytetty maailmansodan aikana, mutta osaa niistä käytettiin vuoden 1918 sodassa.

Kohde sijaitsee noin puoli kilometriä Honkolan kartanon pohjoispuolella Kortejärven pohjoispäässä peltoaukeiden ympäröimänä niin sanotun Paetun kulman alueella.

Hoito-ohjeet

Kohteen perusraivauksen ja kohteen halki kulkevan polun on tehnyt Urjalan kunta. Kohteen hoito käsittää kasvillisuuden niittoa rakenteiden päältä erityisesti piikkilankaesteiden ja esivarustusten kohdalla. Kohteen hoitoon voisi kuulua myös sen kartoittaminen.

0 kommenttia aiheesta “Vallimäen puolustusvarustukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *