Introduction

Lions Club Tikkurila-Dickursby adoptoi Jokiniemen Muinaispuiston

Muinaispuisto

Lions Club Tikkurila-Dickursby adoptoi Jokiniemen Muinaispuiston

Lions Club Tikkurila-Dickursby solmi Vantaan kaupungin kanssa adoptiosopimuksen Jokiniemen Muinaispuistosta. Vantaan kaupunki ja LC Tikkurila-Dickursby julkaisivat sopimuksen sunnuntaina 8.9.2019 Jokiniemessä vietetyn Muinaispuistopäivän yhteydessä. Kyseessä on vasta kaikkien aikojen toinen Adoptoi monumentti -sopimus Vantaalla.

Yhteistyösopimus ei kuitenkaan ole klubin ensimmäinen, vaan se on tehnyt kaupungin kanssa yhteistyötä alueen ja vantaalaisten nuorten hyväksi jo pitkään.

”’ 1990-luvulla teetimme alueen arkeologisesta savipatsaslöydöksestä kopioita, myimme niitä vantaalaisen nuorisotyön hyväksi ja lahjoitimme yhden kopion muun muassa Martti Ahtisaarelle. Vuodesta 2006 asti olemme raivanneet risuja alueelta, jota silloin kutsuttiin Kummipuistoksi, kertaa klubin presidentti Esa Järveläinen.

Jokiniemen Muinaispuisto sijaitsee yhdellä Suomen laajimmista tunnetuista kivikautisista asuinpaikoista. Vantaan kaupunki kunnosti historiallisen Kuninkaantien varrella, Hakkilan kivisillan kupeessa sijaitsevan pusikoituneen muinaisjäännösalueen Muinaispuistoksi vuonna 2017. Puistossa on alueen tuhatvuotisesta historiasta ja arkeologisista löydöksistä kertova opastaulu, kivikautisen merenpinnan korkeusvaihteluista kertovat kivipaasit sekä oleskelu- ja näköalapaikaksi kunnostettu Agnes Lindholmin entisen tilan puutarhaterassi. Adoption myötä viheralueen kunnossapidon tukeminen siivoustalkoilla ja syksyisen Muinaispuistopäivän järjestäminen sisältyvät jatkossa Lions Club Tikkurila-Dickursbyn tehtäviin yhteistyössä Vantaan kaupunginmuseon ja Vantaan kaupungin viheralueyksikön kanssa.

Adoptoi monumentti on tamperelaisen museokeskus Vapriikin kehittämä hanke. Se palkittiin vuonna 2016 Europa Nostra Grand prix ´llä, joka on Euroopan unionin korkeimpia kulttuuriperintöalan kunnianosoituksia. Adoptoi monumentin tarkoituksena on saada ihmisiä ja yhteisöjä tekemään vapaaehtoistyötä arkeologisten kohteiden, historiallisten rakenteiden ja vanhojen rakennusten – ja ennen kaikkea ihmisten parissa. Se on tiedon keräämistä, hoitosuunnitelmien tekemistä, siivousta, maalausta, korjaamista ja yhdessäoloa monenlaisissa ympäristöissä ja paikoissa. Vantaan ensimmäinen adoptiokohde oli Linnaisten Suuri Suokaivos, jonka Linnaisten omakotiyhdistys adoptoi vuonna 2017. Adoptointitoimintaa on Pirkanmaan ja Vantaan lisäksi myös Satakunnassa ja Helsingissä.

Kysymykset ja yhteydenotot:

Andreas Koivisto                                                                                               Lippo Rantanen

Arkeologi                                                                                                                       Jäsentoimikunnan puheenjohtaja, presidentti 2018-2019

Vantaan kaupunginmuseo                                                             Lions Club Tikkurila-Dickursby

andreas.koivisto@vantaa.fi                                                         lippo@lipporantanen.fi

050 302 4926                                                                                                         0400 301833

0 kommenttia aiheesta “Lions Club Tikkurila-Dickursby adoptoi Jokiniemen Muinaispuiston

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *