Introduction

Kapanmitta

talvinen maisema, jossa etualalla pieni rakennus ja takana tuulimylly

Kapanmitta

Kapanmitta on pieni, noin 30 neliömetrin kokoinen vaatimaton rakennus, joka on perimätiedon mukaan toiminut myllärin tupana, suutarinverstaana ja viimeksi 1960-luvulla partiolaisten tukikohtana. Sen iästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta se näkyy kaupungin kartoissa vuodesta 1891 lähtien. Kapanmittaan kuuluu kylmä varastotila, kylmä eteinen ja pieni hirsirakenteinen tupa, jossa on osittain romahtanut tulisija. Rakennuksessa on aikanaan ollut sähköt, ja tuvassa on yhä jäljellä tapettikerroksia sekä katossa, ovessa ja ikkunanpielissä alkuperäistä väritystä.

Kapanmitta sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla paikalla Kristiinankaupungin korkeimmalla kohdalla, Myllykalliolla. Lähistöllä on Myllykallion itäreunassa samantyyppisiä vähävaraisempien asuin- ja ulkorakennuksia. Kapanmitta edustaa näin hyvin kaupungin käsityöläisten ja pienituloisten asukkaiden asumis- ja työtiloja.

Myllykallio on yksi Kristiinankaupungin valokuvatuimpia ympäristöjä ja esiintyy usein esimerkiksi postikorteissa ja kaupungin matkailumateriaalissa. Se on myös osa kaupungin vanhan keskustan käsittävää Kristiinankaupungin ruutukaava-aluetta, joka on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY). Vain muutaman kymmenen metrin päässä Kapanmitasta on paikallisena nähtävyytenä tunnettu vanha tuulimylly sekä kalliohakkauksia, jotka on luokiteltu mahdolliseksi muinaisjäännökseksi. Myllykallio on itsessään hieno näköalapaikka, jolta voi kurkistella kaupungin kaduille ja puutalomiljööseen. Lännen puolella kalliolle näkyvät myös kaupungin maamerkit Raatihuone, ruotsinkielinen lukio ja Ulrika Eleonoran kirkko.

Hoito-ohjeet

Adoption ensisijaisena tavoitteena on kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävän pienrakennuksen säilyminen sekä historiatietojen kerääminen hoidettavasta rakennuksesta. Kapanmitassa järjestetään vuosittain helatorstaina Kapanmitta-päivä, jonka aikana tehdään talkootyönä kunnostus- ja siistimistöitä. Hoitosuunnitelma mahdollistaa myös käsityöläisverstaan ja vähävaraisen perheen asunnon sisätilojen palauttamisen, johon kuuluu esimerkiksi tulisijan kunnostaminen, yläpohjan vaurioiden korjaaminen, sisäkaton lautojen liimamaalauksen uusiminen ja seinäpintojen restaurointi. Pitkän tähtäimen tavoitteena on pitää Kapanmittaa auki yleisölle ja järjestää siellä esimerkiksi rakennusten kunnostamiseen liittyviä kursseja ja kahvilatoimintaa. Kapanmittaa voidaan hyödyntää myös muussa kaupungin historiaa ja rakennusperintöä esittelevässä toiminnassa.

Sijainti: Myllykallio/ Läntinen Pitkäkatu, 64100 Kristiinankaupunki (ei omaa katuosoitetta). Rakennuksen keskipisteen koordinaatit ETRS-GK21-koordinaatistossa: P: 21519548, I: 6907744

Musta-valkoinen valokuva, jossa on etualalla pieni rakennus ja takana tuulimylly.
Historiallinen kuva Kapanmitasta. Kuva: Kristiiinankaupungin kaupunginmuseo, Carlsron kokoelma.

0 kommenttia aiheesta “Kapanmitta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *