Koskelan loisto

Vuosisatoja vanhat Ouluun johtavat meriväylät linjattiin uusiksi 1930-luvulla. Syynä muutoksiin oli väyliä mataloittava maankohoaminen sekä alusten kokojen kasvu. Merenkulkua turvaamaan rakennettiin Oulun ja Kemin väylien betoniloistojen sarja, joihin Koskelan loisto kuuluu.

Päätös sektoriloiston rakentamisesta Letonniemelle tehtiin vuonna 1939. Loiston piirustukset laati H.T. Ekholm Merenkulkuhallituksen Teknillisessä toimistossa samana vuonna.

Loistoa varten valettiin kahdeksankulmainen 3,7 metriä korkea rautabetonitorni, jonka huipulle sijoitettiin valurautainen loistokoju, johon asennettiin kaasuvalolaitteet. Valotunnukseksi tuli yksi välähdys joka kolmas sekunti.

Loisto pidettiin toimintakunnossa aina vuosituhannen vaihteeseen saakka, kunnes umpeen kasvaminen ja Toppilan sataman liikenteen väheneminen tekivät loistosta tarpeettoman. Alun perin vajaan kahdenkymmenen metrin päähän rantaviivasta rakennettu loisto on maannousun myötä nykyisin noin 250 metrin päässä vesirajasta.

Loisto siirtyi Oulun kaupungin omistukseen vuonna 2023 Väyläviraston ilmoitettua halukkuutensa luopua siitä. Loisto kunnostustyöt ja rantavyöhykkeen raivaus suoritettiin kesän 2025 aikana.

Sijainti:

Loisto sijaitsee Letonniemen Natura 2000 alueella, mikä rajoittaa itse kohteeseen ja sen ympäristöön tehtävän hoitotyön toimenpiteitä.

Hoito-ohjeet:

Adoptoijan velvollisuus on pitää maisema avonaisena ja huolehtia, ettei loistoon kohdistu merkittävää ilkivaltaa, sekä raportoida loiston tilanteesta. Toimenpiteet tehdään museon ohjauksessa ja kiinteistönomistajan luvalla

Loiston sijainti: 65.0574337072637, 25.40167953353672

Omistaja: Oulun kaupunkiympäristöpalvelu, Maa ja mittaus Adoptoija: Perämren Pookit ry, https://pookit.fi/

Ennen ja jälkeen hoidon. Kuvaaja Katri Nuutinen

0 kommenttia aiheesta “Koskelan loisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *