Introduction

Oikolan kuppikivi

Oikolan kuppikivi

Kuppikivi sijaitsee Oikolantien ja Siltatien risteyksen länsipuolella, noin metrin päässä tiestä. Pienehkön, halkaisijaltaan noin 60 cm, kiven päällä on noin 40 säännöllistä kuppia, joiden halkaisijat vaihtelevat reilusta tuumasta vajaaseen viiteen senttiin ja syvyys yhdestä kolmeen senttiin. Kivi pyörähti esiin 2019 kaapelikaivannosta. Kyljelleen jäänyt kivi on nostettu pystyyn 2022.

Hoito-ohje

Hoitoalue, johon hoitotoiminta kohdistuu, käsittää kuppikiven ja sen välittömän lähiympäristön. Kuppikiveä ympäröivä hoitoalue siistitään vähintään kerran vuodessa, lumettomaan aikaan, mieluiten loppusyksyllä tai alkukeväästä. Hoitoalue haravoidaan lehdistä ja oksista, ja mahdolliset ylimääräiset puiden ja pensaiden vesat katkotaan juuresta oksasaksilla. Kaikki eloperäinen jäte toimitetaan biojätteeksi ja maatumattomat roskat viedään sekajätteeseen. Kuppikiven pinta siistitään tarvittaessa. Kiven pinta puhdistetaan irtoroskista, lehdistä ja mahdollisista jätöksistä pehmeällä harjalla. Puhdistamisen jälkeen kiven kunto tarkastetaan ja dokumentoidaan valokuvaamalla.

Sijainti

Hoitokohde sijaitsee Hämeenlinnassa, Iittalasta noin neljä kilometriä luoteeseen Oikolantien ja Siltatien risteyskohdan länsipuolella.

Suositukset käytöstä

Kohde soveltuu paikallishistoriasta kiinnostuneille omatoimiseksi retkikohteeksi. Oikolan kuppikiven ympäristö soveltuu myös pienimuotoisten, lyhytaikaisten ja häiriötä aiheuttamattomien tilaisuuksien, kuten opastusretkien pitopaikaksi.

Adoptoija

Oikolan- ja Siltatien tiekunta

0 kommenttia aiheesta “Oikolan kuppikivi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *