Introduction

Adoptoi monumentti -hankkeelle Euroopan kulttuuriperintöpalkintojen Grand Prix

Adoptoi monumentti -hankkeelle Euroopan kulttuuriperintöpalkintojen Grand Prix

Adoptoi monumentti -hanke sai tiistaina 24.5. harvinaisen tunnustuksen, kun se vastaanotti Madridissa Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkintojen ja Europa Nostra -palkintojen Grand Prix”™n. Aiemmin pääpalkinto on tullut Suomeen vain kahdesti: vuonna 2009 sen sai Kesälahden kirkon kellotapulin restaurointihanke ja vuonna 2002 Yli-Iin Kierikkikeskus ulkomuseotoiminnasta.

Nyt palkinto tulee ensimmäistä kertaa Tampereen seudulle. Pirkanmaan maakuntamuseo on kehittänyt Adoptoi monumentti -toimintaa vuodesta 2008 lähtien. Hankkeen parissa toimii Pirkanmaalla jo yli 300 vapaaehtoista 20 arvokkaassa kulttuuriperintökohteessa. Palkinto on kiitos myös kaikille adoptoijille heidän arvokkaasta työstään. Tuomaristoa miellytti erityisesti paikallisten yhteisöjen rohkaiseminen ottamaan omakseen kulttuuriperintöään. Hankkeen katsottiin myös edistävän kestävää kehitystä, ja mallin toivotaan leviävän kaikkialle Eurooppaan.

Vuoden 2016 Euroopan tärkeimmän kulttuuriperintöpalkinnon saajia juhlittiin näyttävästi Madridissa. Plácido Domingo, Europa Nostran puheenjohtaja, ja EU:n kulttuurista vastaava komissaari Tibor Navracsics isännöivät palkintojenjakoseremoniaa ja luovuttivat seitsemän Grand Prix-palkintoa 28 ehdokkaan joukosta valituille voittajille. Seitsemän tuomariston valitsemaa Grand Prix -voittajaa saavat kukin 10 000 euron palkinnon. Yleisö valitsi suosikikseen nettiäänestyksessä Kuninkaan polun kunnostushankkeen Espanjassa. Hanke valittiin lisäksi Grand Prix -voittajaksi.

Grand Prix voittajat:

Konservointi
Agios Germanoksen perinteinen vesimylly, Prespes, Kreikka
Kuninkaan polku El Chorron rotkossa, Malaga, Espanja
Wimpole Hallin goottilainen torni, Wimpole, Cambridgeshire, Yhdistynyt kuningaskunta

Tutkimus ja digitointi
GostuÅ¡an kylän konservointitutkimus, Pirot”™n alue, Serbia

Omistautunut toiminta
Kansallismuseon työntekijät ja aktiivit, Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina
Giulia Maria Crespi, Milano, Italia

Koulutus ja tietoisuuden herättäminen
Adoptoi monumentti, Tampere, Suomi

Palkintojuhlassa Euroopan kulttuuriperintöpalkinto (Award) annettiin 28 voittajalle, jotka edustivat 16:a Luova Eurooppa -ohjelmaan osallistuvaa maata. Europa Nostra -palkinto annettiin myös Valko-Venäjän kilpailijalle.

Tapahtumassa oli 1 000 osallistujaa. Mukana oli kulttuuriperinnön ammattilaisia, vapaaehtoisia ja tukijoita kaikkialta Euroopasta, sekä huipputason edustajia EU:n instituutioista, jäsenvaltioista ja isäntämaasta.

Palkintotilaisuus on Euroopan kulttuuriperinnön vuosittaisen päätapahtuman European Heritage Congress huipentuma. Kongressin järjestää Europa Nostra yhdessä Hispania Nostran kanssa. 22.”’27. toukokuuta järjestettävä tapahtuma on tuonut Madridiin satoja eurooppalaisen kulttuuriperinnön asiantuntijoita.

Seuraavan kerran palkinnot jaetaan kesäkuussa 2017 Turussa, jossa Europa Nostra ja Europa Nostra Finland järjestävät tapahtuman, yhteistyössä Turun kaupungin ja Turun yliopiston kanssa. Palkintojen hakuaika päättyy 1. lokakuuta.

Juhlistamme palkintoa ensi hätään kakkukahveilla pe 27.5. klo 13.30 Pirkanmaan maakuntamuseon toimistolla. Tervetuloa, adoptioystävät!

Europa Nostra

Europa Nostra Finland

EuropaNostra_red

0 kommenttia aiheesta “Adoptoi monumentti -hankkeelle Euroopan kulttuuriperintöpalkintojen Grand Prix

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *