Pirkanmaan adoptoidut kohteet

Lentävänniemen lapinraunio

Tampereella Näsijärven rantakalliolla sijaitsevan lapinraunion koko on noin 7 x 9 metriä.  Raunio sijaitsee Lentävänniemen koilliskärjen tuntumassa avokalliolla, noin 20 metrin etäisyydellä rannasta. Raunion keskellä on syvennyksiä, joista osa saattaa liittyä raunion aiempaan penkomiseen. Kohteen läheisyydessä kasvaa mäntymetsää ja myös raunion päällä kasvaa puita.

Hoito-ohjeet

Kohteen hoito on lähinnä haudan nykykunnon ylläpitävää hoitoa. Hoitotoimet ovat vesakon ja heinikon raivaamista rakenteiden päältä ja röykkiön lähialueen pitämistä siistinä. Kohde ei vaadi isoa hoitajajoukkoa.

Lähestymisohjeet

Kohde sijaitsee Lentävänniemen kaupunginosassa Jänissaaren vesiurheilukeskuksen itäpuolella. Kohteelle johtaa Venekadun päästä lähtevä polku. Matkaa Venekadun luoteispäästä Näsijärven rannassa sijaitsevalle röykkiölle on noin 100 metriä.

Suositukset käytöstä

Kohteelle ei johda virallista polkua, eikä siellä ole opasteita. Kohde soveltuu omatoimiseksi retkeilykohteeksi. Maasto kohteen läheisyydessä on melko helppokulkuista.

Vastaa