Introduction

Pirkanmaan maakuntamuseo hakee palvelukseensa rakennustutkijaa

Pirkanmaan maakuntamuseo hakee palvelukseensa rakennustutkijaa

Pirkanmaan maakuntamuseo hakee palvelukseensa rakennustutkijaa, jonka päätehtävänä ovat rakennussuojelun viranomaistehtävät ja mielenkiintoisena lisänä kulttuuriympäristönhoidon ja tutkimuksen edistäminen. Hänen sydäntään lähellä on hyvä olla myös Adoptoi monumentti -tapainen työskentely. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, pääaineena rakennussuojelun hallintaa tukeva museoaine, kuten historia, taidehistoria tai kansatiede. Tehtävään voi pätevöittää myös arkkitehdin tutkinto yhdistettynä sopivaan museoaineeseen tai työkokemukseen. Arvostamme laajaa perehtyneisyyttä rakennettuun perintöön, sen hoitoon ja suojeluun osana kulttuuriympäristön vaalimisen kokonaisuutta sekä kykyä keskustella rakennetun perinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä. Tehtäviin kuuluu myös edistää kulttuuriperintötiedon saatavuutta alueellisessa museotoiminnassa. Jos sinulla on riittävää kokemusta yleisötyöstä, kokemusta kulttuuriympäristöviranomaisen työstä tai kulttuuriperinnön hoidosta, laita hakemus sisään. Työssä edellytetään paljon, mutta erityisesti hyvä paineensietokyky on valttia ja toimivilla yhteistyö- ja neuvottelutaidoilla pääsee pitkälle.

Tarjolla on mielenkiintoinen toimintaympäristö, kannustava työyhteisö sekä ison talon edut, kuten reilut saldovapaat ja työaikaliukuma. Tehtävä alkaa 20.1.2020 tai sopimuksen mukaan. Toimi on toistaiseksi voimassa oleva ja siinä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Tehtäväkohtainen palkka on 3.012,22 e. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvaa palkanosaa.
Lisätietoja tehtävästä: yksikönpäällikkö Tuija-Liisa Soininen, puh. 040 520 1282 tai etunimi.sukunimi@tampere.fi
Hakuaika päättyy 9.12.2019.Ole nopea! Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Lisätietoa täältä.

0 kommenttia aiheesta “Pirkanmaan maakuntamuseo hakee palvelukseensa rakennustutkijaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *