Karhulinnan I maailmansodan aikaiset varustukset ovat parhaiten säilyneitä ja komeimpia linnoitusmuistoja Raumalla. Karhulinna sijaitsee Merirauman kaupunginosassa Syväraumanlahden pohjoispuolella olevalla kalliolla Järvikadun päässä. Alueen taisteluhaudat ovat kallioon louhittuja, jopa 2 metrin syvyisiä. Kokonaisuudessaan taisteluhautaa on Karhulinnassa louhittu n. 160 m ja haudan seinämät on vahvistettu sementtilaastilla muuratuilla kiilakivillä sekä paikoin betonilla. Haudan keskiosassa on kaksi tykkiasemaa ja haudan molemmissa päissä on kallioon louhitut suojahuoneet. Torjuntasuunta on länsi.
I maailmansodan aikaisten linnoitteiden rakentaminen on ilmeisesti kokonaisuudessaan tapahtunut Raumalla vuonna 1916. Karhulinna oli kaupungin huolellisimmin rakennettu varustus ja ilmeisesti toinen kokonaan valmiiksi saaduista, käyttökuntoisista pattereista Raumalla.
Hoito-ohjeet
Hoidon tavoitteena on pitää Karhulinnan taisteluhaudat näkyvillä ja mahdollisimman siisteinä. Taistelukaivannoissa kasvava vesakko raivataan vuosittain. Kaivannoista kerätään pois roskat ja romut. Rauman kaupunki huolehtii sovittaessa raivausjätteen ja roskien poiskuljettamisesta. |
Suositukset käytöstä Kohde soveltuu hyvin pienimuotoiseen matkailuun ja opetukseen. |
0 kommenttia aiheesta “Rauma Karhulinna”