Introduction

Tapiolan peruskivi

Tapiolan peruskivi

Asuntosäätiön rakennuttaman Tapiolan puutarhakaupungin peruskivi, joka on juhlallisesti muurattu 5.9.1953 Mäntytornin edessä kulkevan keskuslämmitysputken betonikourun alle.

Hoito-ohje

Hoitotoimenpiteenä on kohteen erikoisesta luonteesta johtuen sen tunnetuksi tekeminen ja tiedottaminen. Fyysistä hoitotyötä ei tehdä.

Lähestymisohjeet

Kohde sijaitsee maan alla osoitteessa Mäntyviita 4, Mäntytornin ja Mäntyviita-kadun välisellä alueella.

Suositukset käytöstä

Kohde on helposti saavutettava ja helppokulkuinen. Kohde ei näy maan päälle.

Adoptoija: Antikvaarinen Kirjakauppa Tessi

Kutsu Tapiolan peruskiven laskemistilaisuuteen. EKM.

6 kommenttia aiheesta “Tapiolan peruskivi

  1. Minun mielestäni kyseiselle paikalle pitäisi Espoon kaupungin tai Tapiolan Killan toimesta asentaa pronssinen tms kyltti, jossa lukisi suomeksi ja ruotsiksi että ”Täällä paikalla muurattiin Tapiolan peruskivi 5.9. 1953”

    Paikka on kuin luotu mainitunlaiselle muistokilvelle. Jos haluaa pidempää tekstiä, niin voisi mainita, että ”Peruskivi sijaitsee 2 metrin syvyydessä”.

    1. Sama ajatus oli myös adoptoijalla. Koitetaan saada asia etenemään.

  2. Lisäidea: Voisikohan maan päällinen kyltti olla kopio tuosta oikeasta peruskivestä? Sehän näyttää olevan metallia.

    1. Adoptoija on tehnyt muistomerkkiin liittyen kuntalaisaloitteen, jota voi käydä kannattamassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *