Introduction

Kannelmäki, Tukikohta XX: 1, Alue B

Kannelmäki, Tukikohta XX: 1, Alue B

Helsingin alueella sijaitsee runsaasti ensimmäisen maailmansodan aikaisia (1914″’1918) venäläisten rakennuttamia puolustusvarustuksia. Linnoitusrakenteita sijaitsee kolmena vyöhykkeenä mantereella ja ne suojasivat Helsinkiä ja sen edustalla ollutta Viaporin sotasatamaa maalta tulevaa hyökkäystä vastaan. Varustuksia rakennettiin myös Viaporin sotasataman edustalle saaristoon meririntamaksi. Nämä puolustusvarustukset olivat osa laajempaa koko Etelä-Suomeen ja Suomenlahden rannikolle ulottuvaa puolustusjärjestelmää, joka suojasi Venäjän silloista pääkaupunkia Pietaria. Nykyään maarintaman linnoituksia on pääkaupunkiseudulla Helsingin, Espoon ja Vantaan alueilla.

Kannelkallion linnoituskohde sijaitsee metsäisessä puistosaarekkeessa Kannelmäen kaupunginosassa Kantelettarentien ja Kantelettarenkujan risteyksen luoteispuolella. Tukikohtaan on kuulunut kaikkiaan kuusi asemaa ja asema 1 on näistä itäisin. Tukikohdan XX rakentaminen aloitettiin vuonna 1915.

Hoidettava osa-alue B sijaitsee puistosaarekkeen itäosassa ja hoitoalueen laajuus on noin 100 x 130 metriä. Kohteella on kallioon louhittua sekä maahan kaivettua yhdys- ja taisteluhautaa, jota on osittain tuettu harkkokivimuurauksella ja betonilla. Kohteella on useita avoimia konekivääriasemia sekä betonista valettuja suojahuoneita. Osa-alue B:llä on säilynyt yksi ehjä suojahuone sekä katkelma tykkitietä, joka on peittynyt karikkeella.

Kohteen linnoitusrakenteet vaikuttavat säilyneen kohtuullisen hyvässä kunnossa, joskin puuston ja kasvillisuuden valtaamat. Kohteella havainnollistuvat hyvin torjuntasuunta ja taustalla olevat suojahuoneet, vaikka kaikki rakenteet eivät ole enää yhteydessä toisiinsa. Osa-alue B:n keskikoordinaatit ovat P = 6680008, I = 382963 (ETRS-TM35FIN).

Hoito-ohje  

Kohteen hoidossa painottuu maisemanhoito siten, että linnoitteen rakenteet tulisivat paremmin näkyviin. Hoitotoimien tavoitteena on pitää muinaisjäännös ja sen ympäristö puhtaana roskista.  

Lähestymisohjeet

Kannelkallion linnoitusta on helppo lähestyä sekä idästä, että lännestä. Hoidettava osa-alue B on metsäsaarekkeen itäinen puolisko. Kaikkialle rakenteiden viereen ei kulje polkuja, mutta kohteella on kohtuullisen helppo liikkua.

Suositukset käytöstä

Kannelkallion puolustusvarustus soveltuu hyvin omatoimiseksi retkeilykohteeksi ja opetuskohteeksi, jossa voi tarkastella ensimmäisen maailmansodan aikaista linnoitusrakentamista.

Osoite:  Kannelkallio, Kannelmäki

GPS:  60.2398665188, 24.8863337696

0 kommenttia aiheesta “Kannelmäki, Tukikohta XX: 1, Alue B

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *