Introduction

Kuulumisia vuodelta 2019

Kuulumisia vuodelta 2019

Adoptoi monumentti -toiminta on jatkunut kuluneena vuonna eri puolilla Suomea. Vantaalle ja Pirkanmaalle on tullut uusi kohde, mutta varsinkin Helsingissä toiminta on ollut erittäin aktiivista. Uusia kohteita Helsinkiin on saatu 8.

Vuonna 2019 tuli kuluneeksi 10 vuotta ensimmäisten kohteiden adoptoinnista. Juhlavuoden kunniaksi pirkanmaalaiset adoptoijat kävivät tutustumassa Helsingin kohteisiin ja helsinkiläisiin adoptoijiin. Lisäksi vierailtiin Helsingin kaupunginmuseossa. Retkellä tutustuttiin kahteen kohteeseen, joista toinen oli ensimmäisen maailmansodan aikainen (1914″’1918) venäläisten rakennuttama puolustusvarustus Paloheinässä ja toinen Käpylässä sijaitseva lippakioski.   Paloheinässä tutustuttiin myös paikallisiin adoptoijiin. Iltapäivällä ehdittiin vielä käydä katsomassa Helsingin kaupungin museon näyttely.

Turussa käytiin puhumassa Adoptoi monumentti -toiminnassa Vapaaehtoistyöstä oppimassa -hankeen pyynnöstä.   Museoviraston tukemassa hankkeessa tavoitteena on jakaa kokemuksia museoiden vapaaehtoistoiminnasta sekä vertaiskehittää vapaaehtoistyön ja laajemminkin yleisötyön toimintatapoja turkulaisten museoiden kesken.

Sveitsin Bernissä oli tänä vuonna European Association of Archaeologists -yhteisön konferenssi. Adoptoi monumentti on ollut jo vuosia mukana yleisöarkeologiaa koskevissa sessioissa. Tänä vuonna Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Kreetta Lesell puhui kiinnostuneelle yleisölle otsikolla Adopt a Monument – New Initiatives and Development Patterns.

BIDGE on kansainvälisen Educating Cities -yhteisön tietokanta, johon on koottu hyviä toimintaesimerkkejä eri puolilta maailmaa. Nyt sieltä löytyy myös Adoptoi monumentti -ohjelma.

Edellisten vuosien tapaan myös tänä vuonna adoptoijat ovat järjestäneet lukuisia tapahtumia ja toimintaan kohteillaan. Tässä esimerkkejä muutamasta tapahtumasta.

Tampereella Museoiden yössä Olgan kellarin adoptoijat pitivät kellarin avoimena ja kertoivat ihmisille rakennuksen historiasta. Adoptoidulla Messukylän makasiinilla on tehty kunnostustöitä. Makasiinilla oli avoimet ovet Euroopan kulttuuriympäristöpäivien aikaan.

Reuharinniemen lapinraunioiden adoptoijat ry on yksi ensimmäisistä adoptoijista. Yhdistys juhli tänä vuonna 10- vuotista taivaltaan. Sen kunniaksi adoptoijat järjestivät näyttelyn lapinraunioista ja toiminnastaan Lielahden kirjaston aulavitriiniin.  Reuharinniemessä Pyhäinpäivän tulet paloivat jälleen kerran ja lähiseudun väki kokoontui kuulemaan tietoa röykkiöistä ja rautakauden elämästä.

Joulukuussa järjestettiin perinteiset pikkujoulut adoptoijille museokeskus Vapriikissa. Kuulimme jälleen adoptoijien kuulumisia. Lisäksi oli opastus Rooman satamakaupungista Ostiasta kertovaan näyttelyyn.

Lämmin kiitos kaikille Adoptoi monumentti -toiminnassa mukana olleille ja hyvää uutta vuotta!

0 kommenttia aiheesta “Kuulumisia vuodelta 2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *