Huomioliiveihin pukeutuneita ihmisiä kaksikerroksisen, lasikuistisen puutalon edustalla.Uutiset ja tapahtumat

Olemme mukana eurooppalaisessa Cultural Heritage in Action -hankkeessa

Adoptoi monumentti  on mukana  Cultural Heritage in Action -hankkeessa. Hankkeessa järjestetään kevään aikana verkossa vertaisoppimistapahtumia, joihin on mahdollista hakea osallistujaksi 8. helmikuuta mennessä.

Pirkanmaan maakuntamuseo järjestää oman tapahtumansa 10.-12.5.2021. Siinä esitellään Adoptoi monumentti toimintaa  sekä tutkitaan, kuinka toiminta voisi laajentua koko Eurooppaan ja millaiset kohteet sopivat vapaaehtoisten hoidettavaksi.

Tampereen lisäksi verkossa järjestettäviä vertaisoppimistapaamisia järjestetään kevään aikana Vantaalla, Skotlannissa, Hollannissa, Italiassa ja Belgiassa. Niissä keskustellaan mm. rakennetun kulttuuriperinnön uudiskäytöstä, osallistavasta hallinnosta ja laadukkaista kulttuuriperintötoimista EU:n alueella. Tapahtumiin kutsutaan asiantuntijoita, päättäjiä ja sidosryhmiä eri puolilta Eurooppaa. Haku kaikkiin vertaisoppimistapaamisiin on nyt auki ja päättyy 8. helmikuuta.

Lisätietoja ja ohjeet hakuun: http://www.culturalheritageinaction.eu/culture/Peer_learning_visits

Lisätietoja Tampereen tapahtumasta rakennustutkija Miia Hinnerichseniltä (miia.hinnerichsen@tampere.fi) ja Anna Lyyra-Seppäseltä (anna.lyyra-seppanen@tampere.fi)

Categories: Uutiset ja tapahtumat

Vastaa