Retki Helsinkiin 15.6.

Pirkanmaan maakuntamuseo järjestää 15.6. kokopäivän bussiretken, jolla käydään tutustumassa helsinkiläisiin adoptoijiin ja heidän hoitamiinsa kohteisiin. Lisäksi vierailemme Helsingin kaupunginmuseossa. Ensimmäisten adoptiosopimusten allekirjoittamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Toiminta käynnistyi Pirkanmaalla, mutta on sittemmin levinnyt myös Keski-Suomeen, Satakuntaan ja Helsingin…

Villa Tefken uimahuone, Jollas

Oman kesähuvilan rakentaminen alkoi yleistyä 1870-luvulla Helsingin varakkaimmissa piireissä, kun monet virkamiehet ja kauppiaat ottivat tavaksi muuttaa kesän ajaksi saaristoon. Huviloiden rakentaminen laajeni 1900-luvun alussa Helsingin lähisaaristossa höyrylaivareittien varrella. Laajasalossa on säilynyt helsinkiläisittäin merkittävä huvilakeskittymä. Monet huviloista olivat komeita, kartanomaisia…

Adoptoi monumentti -hoitotalkoot Kannelmäen linnoitteella 8.5.

Tule mukaan aivan Kanneltalon läheisyydessä sijaitsevan ensimmäisen maailmansodan aikaisen linnoitteen hoitotalkoisiin (Kannelmäki tukikohta XX:1). Pääset samalla tutustumaan kohteen historiaan Helsingin kaupunginmuseon arkeologin Heini Hämäläisen johdolla. Talkoisiin osallistuminen ei vaadi erityisosaamista, vaan innostus ja reipas mieli riittävät. Mukaan voi tulla miten…
Kulttuuriympäristön asiantuntijan erikoistumiskoulutuksen kehittämishanke, loppuraportti. Turun yliopisto

Adoptiotoiminta osana kulttuuriympäristöalan erikoistumiskoulutusta koskevaa selvitystä

Kulttuuriympäristön asiantuntijan erikoistumiskoulutuksen kehittämishankkeen loppuraportti on julkaistu. Yhtenä pohdinnan kohteena selvityksessä oli osallistumiseen liittyvä osaaminen – ja esimerkkinä työmuodosta Adoptoi monumentti! Olimme mukana selvityksessä mm. esittelemällä toimintaamme selvityksen yhteydessä järjestetyssä työpajassa. Raportiin voi tutustua täällä.

Ruskeasuo, Tukikohdat 1914:21, 1914:22 ja 1914:23

Helsingin alueella sijaitsee runsaasti ensimmäisen maailmansodan aikaisia (1914″’1918) venäläisten rakennuttamia puolustusvarustuksia. Linnoitusrakenteita sijaitsee kolmena vyöhykkeenä mantereella ja ne suojasivat Helsinkiä ja sen edustalla ollutta Viaporin sotasatamaa maalta tulevaa hyökkäystä vastaan. Varustuksia rakennettiin myös Viaporin sotasataman edustalle saaristoon meririntamaksi. Nämä puolustusvarustukset…

Pirkanmaan alta – Pirkanmaan arkeologisten tutkimusten esittelypäivä

Aika: Lauantai 16.3.2019 klo 12-16. 15 Paikka: Vapriikin auditorio Alaverstaanraitti 5 Tampere Vapaa pääsy 12.00-’12.10 Tervetuloa Vapriikkiin! Yksikön päällikkö Tuija-Liisa Soininen. 12.10-12.40 Messukylän historiallisen kylätontin koekaivaus. Museoviraston koekaivausryhmän tutkimuksia Pirkanmaalla 2018. Tutkija Esa Mikkola, Arkeologiset kenttäpalvelut, Museovirasto. 12.40-13.10 Mitä löytyy…

Muinaissuomalaisten DNA:ta metsästämässä – seminaari Vapriikissa

Museokeskus Vapriikki järjestää lauantaina 19.1. kello 12-16 kaikille avoimen maksuttoman seminaarin, jossa kuullaan uusimpia tuloksia muinais-DNA-tutkimuksista. Miltä muinaisten ihmisten perimä näyttää verrattuna nykyiseen väestöön? Tutkimusten tuloksia esittelevät alansa huiput. Tilaisuudessa julkistetaan myös ensimmäistä kertaa Janakkalan miekkamiehen DNA:sta saatuja tuloksia.  …

Esitelmätilaisuus arkeologiasta lauantaina 9.2 Vapriikin auditoriossa

Arkeologian harrastajat Sarsa ry ja Pirkanmaan maakuntamuseo järjestävät   esitelmätilaisuuden arkeologiasta lauantaina 9.2. Museokeskus Vapriikin auditoriossa   klo 13.30-15.30. Vapaa pääsy! Osoite: Alaverstaanraitti 5 Tampere klo 13.30-14.15 Ulla Moilanen: Rautakauden rautasoljet Suomessa ja Skandinaviassa – Liikkuvien ihmisten vai ideoiden merkkejä?…

Kuulumisia aktiiviselta vuodelta 2018

Adoptoi monumentti -toiminta on levinnyt kuluneena vuonna näkyvästi eri puolille Suomea. Keski-Suomessa on yksi adoptoitu kohde, samoin Vantaalla. Helsingissä toiminta alkoi tämän vuoden maaliskuussa. Kahdeksan kuukautta toiminnan lanseeramisen jälkeen adoptoituja arkeologisia kohteita on Helsingissä jo 11, joista pitää huolta kahdeksan…