Rahoitusta haetaan Adoptoi monumentin kansainvälisen yhteistyön kehittämiseen
Pirkanmaan maakuntamuseo on laatinut hakemuksen, jolla haetaan Euroopan komission Creative Europe Culture -ohjelman mukaista yhteistyöhankkeen rahoitusta (Cooperation projects) Adoptoi monumentti -toiminnan kehittämiseksi kansainvälisessä yhteistyössä. Ohjelmaa hallinnoi EACEA, Education, Audiovisual and Culture Executive Agency. Pirkanmaan maakuntamuseon, Archaeology Scotlandin ja Heritage Council…
Retki Helsinkiin 15.6.
Pirkanmaan maakuntamuseo järjestää 15.6. kokopäivän bussiretken, jolla käydään tutustumassa helsinkiläisiin adoptoijiin ja heidän hoitamiinsa kohteisiin. Lisäksi vierailemme Helsingin kaupunginmuseossa. Ensimmäisten adoptiosopimusten allekirjoittamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Toiminta käynnistyi Pirkanmaalla, mutta on sittemmin levinnyt myös Keski-Suomeen, Satakuntaan ja Helsingin…
Villa Tefken uimahuone, Jollas
Oman kesähuvilan rakentaminen alkoi yleistyä 1870-luvulla Helsingin varakkaimmissa piireissä, kun monet virkamiehet ja kauppiaat ottivat tavaksi muuttaa kesän ajaksi saaristoon. Huviloiden rakentaminen laajeni 1900-luvun alussa Helsingin lähisaaristossa höyrylaivareittien varrella. Laajasalossa on säilynyt helsinkiläisittäin merkittävä huvilakeskittymä. Monet huviloista olivat komeita, kartanomaisia…
Adoptoi monumentti esillä BIDGE-tietokannassa
BIDGE on kansainvälisen Educating Cities -yhteisön tietokanta, johon on koottu hyviä toimintaesimerkkejä eri puolilta maailmaa. Nyt sieltä löytyy myös Adoptoi monumentti -ohjelma: linkki sivulle.
Adoptoi monumentti -hoitotalkoot Kannelmäen linnoitteella 8.5.
Tule mukaan aivan Kanneltalon läheisyydessä sijaitsevan ensimmäisen maailmansodan aikaisen linnoitteen hoitotalkoisiin (Kannelmäki tukikohta XX:1). Pääset samalla tutustumaan kohteen historiaan Helsingin kaupunginmuseon arkeologin Heini Hämäläisen johdolla. Talkoisiin osallistuminen ei vaadi erityisosaamista, vaan innostus ja reipas mieli riittävät. Mukaan voi tulla miten…
Adoptiotoiminta osana kulttuuriympäristöalan erikoistumiskoulutusta koskevaa selvitystä
Kulttuuriympäristön asiantuntijan erikoistumiskoulutuksen kehittämishankkeen loppuraportti on julkaistu. Yhtenä pohdinnan kohteena selvityksessä oli osallistumiseen liittyvä osaaminen – ja esimerkkinä työmuodosta Adoptoi monumentti! Olimme mukana selvityksessä mm. esittelemällä toimintaamme selvityksen yhteydessä järjestetyssä työpajassa. Raportiin voi tutustua täällä.






