Aimalankangas
Lempäälän Aimalankankaan kivikautinen kalmisto ja asuinpaikka sekä rautakautinen asuinpaikka sijaitsevat Kirkkojärven länsirannalla pellolla ja tienpientareella. Luoteessa asuinpaikkaa rajaa harju, josta on ajettu runsaasti soraa eri aikoina. Ensimmäinen muinaisesine, kivinen kaksoistaltta, löytyi alueelta vuonna 1879 perunamaan raivauksessa. Vuonna 1931 Aimalankankaan alueelta…
Annikin kivikioski
Tampereen keskustassa sijaitseva Annikin kivikioski on rakennettu 1920-luvun alussa, ilmeisesti vuonna 1920. Pikkuruinen, pohjaltaan nelikulmainen kioskirakennus on muurattu lohkotuista luonnonkivistä. Kioskin luukku on eteläsivulla ja ovi länsisivulla. Aumakatto on punaiseksi maalattua saumapeltiä. Kioskissa aloitti 1920-luvulla toimintansa Santran kioski, minkä johdosta…
Lappi-Käpylän puhelinkoju
Tampereen Lappi-Käpylän keskuspuiston koristeellinen puhelinkoju on ilmeisesti alueen alkuperäinen yleinen puhelin, joskin se lienee aiemmin sijainnut hieman eri paikassa pientaloalueella. Lappi-Käpylän pientaloalueen ensimmäinen vaihe on rakennettu 1910-luvulla ja viimeiset talot 1950-luvulla. Koju on ilmeisesti tuotu Käpylään 1930-luvun alussa ja siinä…
Osmonpuiston soittolava
Puistokonsertit olivat halpaa koko kansan huvia 1900-luvun alussa ja niitä pyrittiinkin järjestämään kaikkien saataville. Tampereella toimi valtuuston alainen musiikkilautakunta, jonka tehtäviin kuului muun muassa kesäisen musiikkiohjelman suunnitteleminen puistoihin. Vuonna 1929 kaupunginvaltuusto myönsi musiikkilautakunnan aloitteesta varat ”soittopaviljongin” rakentamiseksi Osmonpuistoon. Laululavan piti…
Pispalan Punainen tukkitie
Kohde sijaitsee Tampereella Ala-Pispalan kaupunginosassa, noin 50 m Pispalan kirkosta etelään, harjun loivalla etelärinteellä, Pispalan valtatien eteläpuolella, aivan vanhan tielinjan reunalla. Tukkiteitä pitkin kuljetettiin 1860-’1930-luvuilla tukkeja Näsijärvestä Pispalan kannaksen yli Pyhäjärveen. Ensimmäisen tukkitien rakensi Porin Höyrysaha (Isonsannan saha) vuosina 1863-’1864.…
Messukylän lainaviljamakasiini
Tampereella Messukylän vanhan kirkon tuntumassa sijaitseva lainamakasiini rakennettiin 1846 senaatin käskystä. Lainamakasiini täytettiin viljalla osakastalojen manttaaliluvun mukaan. Lainaston tarkoituksena oli taata että siemenviljaa oli aina saatavilla. Ensimmäiset lainaukset lainamakasiinista tehtiin 1847 ja tämän jälkeen lainauksia tehtiin vuosittain muutamaa poikkeusta lukuun…






