Kategoria: Satakunnan adoptoidut kohteet

Euran työllisyysyksikkö liittyy mukaan Adoptoi monumentti –toimintaan

Adoptoi monumentti –toiminta on vapaaehtoistoimintaa, jonka tavoitteena on kannustaa kansalaisia oman lähiympäristönsä kulttuuriperintökohteiden hoitoon. Nyt myös Euran työllisyysyksikkö liittyy mukaan toimintaan ja solmii kuluvan kevään aikana Satakunnan Museon kanssa sopimuksen Paneliassa sijaitsevan Lammashaan pronssikauteen ajoittuvan röykkiöalueen hoitamisesta.   Satakunnan Museo on ilahtunut uudesta sopimuksesta, kertoo arkeologi Leena Koivisto. […]

Reposaaren Kappelinluoto

Porin Kappelinluoto sijaitsee Reposaaren koillisosassa. Luoto on kasvanut kiinni Reposaareen, mutta Kappelinsunti erottaa sen edelleen Lampaluodosta. Kappelinluodolla on perimätiedon mukaan muinainen merimiesten kappelin paikka. Kappelinluotoa on käytetty myös hautausmaana, 1800-luvun puolivälistä tiedetään ainakin kolme paikalle haudattua vainajaa ja hautauksia on voitu tehdä enemmänkin, sillä hautausmaa perustettiin Reposaarelle vasta […]

Lampaluoto, Koskelo

Porin Lampaluoto Koskelo on Reposaaren maantieltä Ahlaisiin ja Kellahdelle menevän Porin saaristotien itäpuolella tiheässä rantametsässä sijaitsee käytöstä poistetun merimerkin, pylväslyhdyn, jalusta. Kiviraunio on ympäristöään hivenen korkeammalla paikalla kalliopohjalla. Se on korkeudeltaan n. 3 m ja pohjamuodoltaan lähes neliömäinen. Pohjakerrokset on muurattu isommista kivistä, laastia on käytetty. Lyhdyn perustan […]

Köyliönjärven kirkkokari

Kirkkokari on puustoinen pieni saari Köyliönjärven pohjoispäässä, itärannan tuntumassa. Saaren historia liittyy Pyhän Henrikin legendaan ja se on osa Köyliönjärven kansallismaisemaa. Saarella on jäännöksiä mahdollisesti jo 1300-luvulla rakennetusta muistokappelista. Saarella on tehty kaivauksia 1900-luvun alussa, jolloin paljastui noin 11 x 7 metrin suuruinen rakennuksen pohja, tiilikiven ja lasiruutujen […]